Voiko kesäsempää clutchia olla väriensä puolesta? Ei mun mielestä. Love it.
NALALAND
lauantai, 26. toukokuuta 2012
torstai, 24. toukokuuta 2012
keskiviikko, 23. toukokuuta 2012
tiistai, 22. toukokuuta 2012
Elossa ollaan!
Voi miten huono omatunto voi olla, kun ihan on jäänyt bloggailu taka-alalle. Nyt kuitenkin uskon saaneeni uutta virtaa, joten katsotaan jos saisin vähän isomman vaihteen silmään! Muutamia ideoita on siis blogin suhteen takaraivossa, mutta niiden kanssa pähkäillessä saatte tyytyä tällä kertaa satunnaisiin kuviin sunnuntailta, kun lounastettiin Cafe Caruselissa, ihasteltiin Eiraa sekä veneitä Skattalla. Kamera siis on ollut tuttuun tapaan mukana. Kuvat ne vaan ei ilmesty tänne ajatuksen voimalla...
Helsinki on vaan niin kaunis.
keskiviikko, 9. toukokuuta 2012
Heikkouteni
... korut, kengät, huivit. Siis oikeastaan kaikki asusteet. Ajatus lähti, kun pyörähdin Shopbopin alessa, jossa oli kaikenlaista kivaa juurikin asuste -puolella, ja kivahan niitä on selailla vaikken palavasti mitään tarvitsekaan.
Korupuolella tilanne on tällä hetkellä melko hyvä. Voisin tosin haluta yhden tai pari oikein siroa kaulakorua, joita voisi käyttää yksin tai erikseen. Törmäsin tällaiseen merkkiin kuin Jennifer Zeuner Jewelry ja voi että, miten ihania juttuja! Vähän turhan hintavia ovat kyllä, joten haaveeksi jäävät..
Korupuolella tilanne on tällä hetkellä melko hyvä. Voisin tosin haluta yhden tai pari oikein siroa kaulakorua, joita voisi käyttää yksin tai erikseen. Törmäsin tällaiseen merkkiin kuin Jennifer Zeuner Jewelry ja voi että, miten ihania juttuja! Vähän turhan hintavia ovat kyllä, joten haaveeksi jäävät..

Kesäkenkinä käytän ballerinoja, joita onkin kaapit pullollaan eli niiden ostoa vältellään tämä kesä. However, sirot sandaalit ja värikkäät korkokengät kesäiltoja varten puuttuu tyystin, joten ne kyllä on hankittava tänä kesänä! Miksi pitää aina ostaa korkkarit mustana?
![]() |
| Wants |
![]() |
| 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 |
Huivien ostoa yritän myös välttää. Niitä on aivan tarpeeksi. Kunhan uskoisin sen vielä itsekin.. ;)
![]() |
| 1, 2, 3 |
Vitsi... Piti vaan listata esimerkkejä, mutta menin sitten rakastumaan noihin korkkareihin ja noihin alarivin sandaaleihin. Ei hyvä, sillä esim. noiden viimeisten sandaalien hinta on yli 500euroa.... No, tällästä materialisointia taas tähän väliin. :)
Aurinkoista viikkoa! (Varsinkin Lahteen, jonne on luvattu tänään jopa +17 astetta!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














